Kuninkaantammi – uusi kaupunginosa etsii seurakuntaansa

Kuninkaantammi on yksi Helsingin uusista asuinalueista. Sen rakentamisessa on kiinnitetty huomiota viihtyisyyteen, luonnonläheisyyteen ja yhteisöllisyyteen. Uudet kodit täyttyvät asukkaista, perheistä ja erilaisista elämäntarinoista. Samalla syntyy tarve kohtaamisille ja yhteisöille, joihin ihmiset voivat tuntea kuuluvansa. Alla muutamia ajatuksiani.

Missä on Kannelmäen seurakunta tässä kehityksessä?

Kuninkaantammi kuuluu Kannelmäen seurakuntaan, mutta sillä ei ole alueella omia toimitiloja. Myöskään säännöllistä, nimenomaan Kuninkaantammessa järjestettävää seurakuntatoimintaa ei ole helppo löytää julkisista toimintatiedoista. Tämä ei tarkoita, etteikö seurakunta palvelisi alueen asukkaita, mutta paikallinen näkyvyys herättää kysymyksiä.

Uudessa kaupunginosassa yhteisöllisyys ei synny automaattisesti. Ihmiset muuttavat erilaisista taustoista, eikä naapureita välttämättä tunneta. Juuri tällaisessa ympäristössä seurakunta voisi olla merkittävä yhteisön rakentaja.

Mikä on alueen tarve yhteisöllisyyden rakentamiseen?

Tarvittaisiinko Kuninkaantammeen perhekerhoja, lasten- ja nuortenkerhoja, keskusteluiltoja, yhteisiä juhlia tai kohtaamisia, joissa seurakunnan työntekijöihin voisi tutustua? Voisiko niitä järjestää yhteistyössä alueen muiden toimijoiden kanssa ilman omaa tilaa? Tällaisia tapaamisia onkin ollut aiemmin muutamia kertoja Kuninkaantammessa. Voi olla vieläkin. Tietoa kyseisistä on varsin hankala löytää.

Seurakunnan läsnäolon ei tarvitse alkaa suurista investoinneista. Joskus riittää, että työntekijä tulee paikalle, kuuntelee asukkaita ja kysyy, millaista toimintaa he kaipaavat. Kuninkaantammen kohdalla kysymys on myös tulevaisuudesta. Jos seurakunta ei rakenna yhteyttä asukkaisiin kaupungi nosan alkuvaiheessa, sen muodostaminen voi myöhemmin olla vaikeampaa.

Kannelmäen seurakunnalla on mahdollisuus olla mukana luomassa uuden kaupunginosan identiteettiä. Se voisi tuoda yhteisöön hengellisen ulottuvuuden, mutta samalla myös aivan tavallista inhimillistä läheisyyttä.

Aluksi

Ehkä ensimmäinen askel olisi järjestää avoin asukasilta, jossa keskusteltaisiin seurakunnan mahdollisuuksista Kuninkaantammessa. Samalla voitaisiin kartoittaa vapaaehtoisten kiinnostusta ja löytää yhteistyökumppaneita. Tällainen kokeilu ei vaatisi suurta taloudellista panostusta, mutta voisi kertoa paljon alueen tarpeista.

Kaupunginosan rakentaminen ei pääty siihen, että talot valmistuvat. Yhteisön rakentaminen jatkuu vielä vuosia. Olisiko nyt oikea aika kysyä, millaista seurakunnan toimintaa Kuninkaantammeen voisi syntyä? Muistaakseni täällä on ollut myös kylätoimikunta. Hyvinkin aktiivinen ennen korona-aikoja. Onko se vielä aktiivinen? Se voisi olla Kannelmäen seurakunnalle hyvä yhteistyökumppani.

Kerro minulle oma ajatuksesi alla olevalla kommenttilomakkeella.

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *